Viron keskiaikainen linnakierros
Olimme vaimon kanssa puhuneet Viron keskiaikaisissa linnoissa käymisestä ja silmiin osui Visit Estonian keskiaikareitti (https://www.visitestonia.com/fi/keskiajan-reitti). Siinä on 24 kohdetta, jotka kiertävät Viron myötäpäivään. Luvattiin, että reitin kulkeminen onnistuisi viidessä päivässä. No, meillä tuli tuohon vielä päälle päivä Tallinnaan matkustamiseksi ja toinen sieltä poistumiseksi. Lisäksi emme vierailleet reitille kuuluvissa Tallinnan kohteissa – ne, kun voi nähdä joskus muutenkin – ja valitettavasti myös Padisen luostari sekä Narvan uuden ajan Victorian linnakkeen kasematit jäivät väliin. Sen sijaan olimme vähän pitempään Pärnussa ja ylimääräisen päivän Saarenmaalla. Matkan taitoimme autolla Viron kauniita maaseututeitä pitkin
Viron keskiaikaisten linnojen tarinahan menee yleensä niin, että piispat, Saksalainen ritarikunta tai tanskalaiset ne 1200–1300-luvuilla rakennuttivat. Lisäksi pienemmillä aatelisilla saattoi olla linnoitettuja tornimaisia taloja. Maassa on toki myös virolaisten esi-isien vanhempia maasta, puusta ja irtokivistä pystyttämiä ”muinaislinnoja”. Joskus keskiaikaiset kivi- ja tiililinnat rakennettiin niiden päälle. Iso osa keskiaikaisista linnoista tuhottiin Liivinmaan sodissa 1500-luvun loppupuoliskolla tai 1600-luvun alussa – tai sitten viimeistään Suuressa pohjansodassa 1700-luvun alussa.
Käymistämme linnoista parhaassa kunnossa, ja perusteellisimmin restauroituja, olivat Narvan ja Kuresaaren linnat. Narva oli vaikuttava varsinkin siitä syystä, että heti joen toisella puolella sijaitsi moskovalaisten 1400-luvun lopulla rakennuttama Ivangorod. Siinä olivat idän ja lännen linnoituksen vastakkain alle nuolenkantaman päässä toisistaan.
Kuresaaren Saarenmaalla rakennutti Saarenmaan-Läänenmaan piispa 1300-luvun lopulla. 1600-luvulla se sai ympärilleen vain ulkopinnalla kivellä vuoratut maavallit bastioneineen. Tällainen rakenne kestää paremmin tykin kuulien osumia. Linnassa on museo, josta vanhempi puoli oli ilmeisesti neuvostoajalta, koska tekstitkin olivat vain viroksi ja venäjäksi. Uudempi osuus käsitteli sitten 1900-lukua. Siellä tekstit olivat viroksi sekä englanniksi, ja Neuvostoliiton sortovallan luonne tuli selväksi. Haapsalu oli toinen, vanhempi, Saarenmaan-Läänenmaan piispan linna. Myös se on säilynyt suhteellisen hyvin ja linnan tiloissa on museo.
Rakveren, Paiden ja Vatseliinan linnat ovat säilyneet vain raunioina. Tätä on sitten kompensoitu elämyskeskuksilla, jossa vierailijat, perheen pienimmät mukaan luettuna, voivat tehdä kaikkea ”keskiaikaista” kuten lyödä kolikoita, ampua jousella tai valmistaa mehiläisvahakynttilän. Opastauluissa kerrottiin keskiajan seksielämästä, hygieniasta jne.
On ymmärrettävää ja hyväksi, että tällä tavoin hankitaan turismituloja paikkakunnalle ja tuodaan keskiaika lähemmäksi ja kouriintuntuvammaksi tavalliselle ihmiselle, jolle pelkät rauniot eivät sano oikein mitään. Keskiajantutkijana sitä vain toivoisi, että kaikkein krääsämäisimpien tavaroiden ja kliseisimpien noitavainojuttujen tilalle kehitettäisiin muuta. Samoin joistain linnanmuuriin muuratusta neitsyestä kerrottaessa olisi toivottavaa, että tekstissä olisi aina disclaimerit, jotka kertoisivat, milloin tarina on merkitty muistiin, ja että se on todennäköisesti silkkaa satuilua.
Pärnussa ja Tartossa on jäljellä melko vähän keskiaikaisia linnoitteita, Tartossa ei oikeastaan yhtään ja Pärnussa vain niin kutsuttu Punainen torni. Tarton keskiaikainen tuomiokirkkokin tuhoutui Liivinmaan sodissa. Molemmat ovat toki muuten kauniita ja mielenkiintoisia kaupunkeja. Pärnun museo on moderni ja sieltä löytyy mm. 1300-luvulla rakennetun koggin laita. Olimme myös onnekkaita, koska museossa oli samaan aikaan Kings and Guards haarniskanäyttely. Näyttelyssä ennen kaikkea uuden ajan alun eurooppalaisia aseita ja haarniskoita, mutta myös keskiaikaisia varusteita, sekä aseita ja varusteita Intiasta, Osmani-valtakunnasta, Persiasta sekä Japanista. Koska museolippu riitti vielä Lydia Koidulan museoon, niin vierailimme sielläkin. Lydia Koidulan (1843–1886) isä Johann Jannsen (1819–1890) oli yksi keskeisiä Viron kansallisia herättäjiä ja Lydia itse merkittävä runoilija.
Vielä reitille kuuluivat Viljandin linna sekä Purtsen ja Vaon tornilinnat. Kaksi viimeksi mainittua olivat pienehköjä aatelisten asumuksia, jotka oli rakennettu linnamaisiksi isäntiensä mahdin korostamiseksi. Maasin raunioitunut linna Saarenmaan itäosassa ei kuulunut varsinaiselle reitille. Ne olivatkin pahasti raunioina, mutta ehkä juuri siksi käymisen arvoiset. Holveissa parveilevat linnut olivat oma elämyksensä. Saarenmaalla kävimme myös Valjalan muinaislinnassa, joka oli pakanallisten saarenmaalaisten rakentama. Ristiretkeläiset valtasivat sen vuonna 1227. Lisäksi tuli tutustuttua Sõrven pieneen yksityiseen sotamuseoon, johon oli koottu pääosin lähipusikoista löytynyttä 1900-luvun konfliktien materiaalia. Saarenmaalla käytiin kovia taisteluita varsinkin toisessa maailmansodassa.
Viron keskiaikakierros osoitti jälleen, että Helsingistä etelään on ihan automatkan (tai pyöräily, tai moottoripyöräily, ihan miten kullekin vain sopii) runsaasti mielenkiintoisia keskiaikaisia kohteita. Lisää kuvia ja lyhyempiä tekstejä tulen julkaisemaan facebook-sivuillani Historioitsija Juho Wilskman.
