Anatolian Seldžukeja
Äskettäinen Turkin matkamme suuntautui seudulle, jotka olivat olleet Rūmin Seldžukien ydinaluetta. Siinä, missä Bysantin ja Osmani-dynastian keskus oli Bosporilla, niin Seldžukki-dynastian pääkaupunki Anatoliassa oli Konya (kreik. Ikonion), jossa piipahdimme lyhyesti. Myös Antalya (kreik. Attaleia) toimi sulttaanin residenssinä.
Seldžukki-dynastia polveutui Keski-Aasian turkkilaisista. Vuonna 1071 sen hallitsija Alp Arslan murskasi bysanttilaiset Mantzikertin taistelussa, jonka kuvaus löytyy juuri ilmestyneessä kirjassani Sota keskiajalla. Seldžukki-dynastian päähaaran kiinnostus kohdistui kuitenkin muualle ja bysanttilaisen Anatolian valtauksen suorittavat sulttaanien keskusvallasta irralliset turkkilaiset paimentolaisryhmät ominen johtajineen. Yksi näistä oli Seldžukki-dynastiaan kuuluva prinssi, josta polveutui Rūmin Seldžukki-dynastian haara. Se irtautui Keski-Aasian ns. Suurista Seldžukeista. Rūm tarkoitti Roomaa. Bysanttilaisethan nimittivät itseään roomalaisiksi ja valtakuntaansa Roomalaisten valtakunnaksi. Muslimit tunnustivat tämän ja vallattuaan suurimman osan Anatoliaa Bysantilta he nimittivät aluetta Rūmiksi. Rūmin sulttaani oli sen muslimihallitsijasta yleensä käytetty nimitys, mutta ei virallinen titteli.
Anatolian Seldžukit oli alussa vain yksi Anatolian turkkilaisdynastia muiden joukossa. Se kilpaili esimerkiksi Danişmenidien kanssa. Vasta İzzeddin Kılıç Arslan II (1155–1192) nousi muslimi-Anatolian kiistattomaksi herraksi. Suuri osa Seldžukien rakennustoiminnasta alueella juontaa juurensa Alâeddin Keykubâd II:n (1220–1237) aikaan. Mongolit löivät Anatolian Seldžukit Kösedağin taistelussa 1243 ja alistivat heidät vasalleikseen. Seldžukit menettivät vähitellen asemansa ja valta liukui mongoleille sekä uusille turkkilaisjohtajille, joihin lukeutuivat Osmani-dynastian perustajat. Anatolian Seldžukki-dynastian katsotaan päättyneen 1307.
Seldžukien mukana Anatoliaan levisi muslimiarkkitehtuuri ja erityisesti tietenkin moskeijat, mutta esimerkiksi myös medreset, eli korkeakoulut, ja türbe-hautamuistomerkit. Karavaaniseraljit olivat varsin tunnusomaisia rakennustuotoksia Anatolian Seldžukeille. Niitä pysytettiin kauppareittien varrelle osoittamaan sulttaanin valtaa sekä lepopaikaksi ja suojaksi matkalaisille. Osa turkkilaisista paimentolaisista oli esimerkiksi varsin itsenäisiä ja valmiita ryöstämään kauppiaita.
Varsinkin matkaoppaamme korosti karavaaniseraljeja osana ns. Silkkitietä. Kuitenkin karavaaniseraljien rakennusaikaan 1200-luvulla Kaukoidästä lähteneet kauppareitit päättyivät Mustanmeren ja Välimeren satamiin nykyisessä Itä-Turkissa kulkematta keskisen Anatolian kautta. Sen sijaan muslimien harjoittama kauppa Mustalta mereltä Välimerelle kulki seudun läpi. Tärkeä tuote olivat orjat.
Anatoliassa harjoitetussa islamissa suufilaisuudella ja dervisseillä oli tärkeä rooli. Suufilaisuuden on katsottu edustavan islamilaista mystiikkaa ja keskeistä siinä on tavoitella henkilökohtaista yhteyttä Jumalaan. Sen on katsottu sisällyttävän myös kristillisiä ja shamanistisia elementtejä, mikä oli hyödyllistä Anatoliassa, joista suurin osa muslimeista oli suhteellisen tuoreita käännynnäisiä. Islam oli kunnolla levinnyt Keski-Aasian turkkilaisten pariin vasta hieman ennen Seldžukki-dynastian nousua. Anatolian kristittyjä alkoi kääntyä islamiin vasta turkkilaisten vallattua alueen.
Kuuluisin Anatoliassa vaikuttanut suufi-mystikko oli Maulānā Jalāluddin Muhammad Rumi (1207–1273), jonka hautakompleksissa Konyassa vierailimme. Hänen mevlevi-koulukuntansa oppeja seuraavien dervissien hartaudenharjoitukseen kuuluu rituaali, jossa dervissit pyörivät ympyrää musiikin tahtiin. Turisteina pääsimme seuraamaan sitä maksua vastaan. Se oli itselleni toinen kerta.
Rumi korosti opetuksissaan rauhaa, rakkautta ja suvaitsevaisuutta. Kannattaa kuitenkin huomata, että suufi-opettajia (baba) sekä dervissejä oli monenlaisia. 1240 Seldžukki-dynastiaa esimerkiksi uhkasi babojen johtama kapina, jonka kukistamiseen käytettiin länsimaisia palkkasotureita. Dervisseillä oli tärkeä rooli turkkilaisten levittäytyessä bysanttilaiseen Länsi-Anatoliaan 1200-luvun lopulla ja seuraavalla vuosisadalla Osmani-dynastian johdolla Balkanille. Näitä konflikteja käsittelin myös väitöskirjassani. Moni dervisseistä osallistui innolla konkreettiseen sodankäyntiin kristittyjä vastaan, mitä sitten julistettiin kaikkein kuuluisimmista kirjoitetuissa ”pyhimyselämänkerroissa”.
Jo keskiajalla turkkilaiset matot olivat tärkeitä taidekäsityötuotteita ja jonkun verran niitä on säilynytkin. Koska reissumme Turkkiin oli turistien ryhmämatka, niin kiertoajeluun luonnollisesti kuului vierailu mattokutomossa. Julistin vaimolle, että mitään ei sitten osteta, mutta arvatkaapa, onko rahtina tulossa ”käsintehty-angora-ja-puuvillasta-kudottu-kappadokialaisen-tyylisuunnan-edustaja-special-offer-only-for-you”?
